Kirjassaan Tutkimusmatkoja saarille professori Ilkka Hanski kertoo Ahvenanmaasta näin:
Aluksi en tiennyt, että ketoja on tuhansittain. Minulla oli vain hatara käsitys siitä, että niitä on paljon ja että niiltä oli kerätty täpläverkkoperhosia silloin tällöin.
Täpläverkkoperhosen ravintokasvit, heinäratamo ja tähkätädyke, kasvavat Suomessa yleisinä vain Ahvenanmaalla.
Keväällä 1991 opiskelijat löysivät yhdeltä kedolta suuren, tuhansien toukkien populaation.
Kesäkuussa alkoi kenttätutkimus Ahvenanmaalla. Perhosia merkittiin yhteensä 50 kedolla kirjoittamalla huopakynällä juokseva numero takasiiven alapintaan. Merkityn perhosen uudelleen pyynti tuottaa tietoa: missä perhonen pyydystettiin ensimmäisen kerran, kuinka kauan sitten ja miten kaukana nykyisestä sijainnista. Aikuisia perhosia oli kesäkuussa 1991 lähes 10 000. Perhoset siirtyivät toistuvasti ketolaikkujen välillä, jopa paikallisia sukupuuttoja ja uusien laikkujen valtauksia tapahtui, kun vertasimme toukkien esiintymistä keväällä ja syksyllä, jolloin oli jo kehittynyt uusi sukupolvi. Nämä ja muut tulokset sopivat yhteen teoreettisten mallien kanssa – olimme löytäneet oikean metapopulaation!
Vuoden 1993 jälkeen olemme kartoittaneet ja tutkineet koko 4 000 kedon verkoston.
Loppukesän toukkakartoitusten perusteella tiedetään, että vuosittain 400–800 kedolla on lisääntyvä perhospopulaatio. Näistä huomattava osa, noin sata populaatiota, on seuraavaan vuoteen mennessä kuollut sukupuuttoon. Populaatioiden määrä vaihtelee vuodesta toiseen sääolojen mukaan. Kuivina kesinä isäntäkasveilla on taipumus lakastua jo heinäkuussa, minkä vuoksi monet toukat nääntyvät nälkään. Ilmaston lämpeneminen on tehnyt heinäkuista Pohjois-Euroopassa aikaisempaa kuivempia ja lämpimämpiä, mikä on johtanut siihen, että joinain kesinä metapopulaation koko on romahtanut. Täpläverkkoperhosen hyvän lisääntymiskyvyn ansiosta – jopa tuhat munaa parissa viikossa – romahduksista on toivuttu.
Lähde: Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille (2016).
Tekstin lyhennys: YTL
Perinteisen maatalouden ja maankäytön luomat perinnebiotoopit ovat kaikkein uhanalaisimpia Suomen luontotyyppejä. Yksi ratkaisu on ennallistaa ketoja ja niittyjä eli pitää niitä avoimina raivaamalla, niittämällä ja laiduntamalla. Tähän viljelijä voi saada maatalouden ympäristötukea. Jokainen pientalon omistaja voi osaltaan auttaa säilyttämään monimuotoisuutta. Suomessa on karkeasti laskien miljoona pientaloa, joista kullakin on keskimäärin 1 500 neliömetrin pihapiiri, yhteensä noin 150 neliökilometriä. Tuhannet lajit menestyisivät paremmin, jos osa pihapiiristä jätettäisiin ”hallitusti hoitamatta” niityksi tai kedoksi.
Tutkimustieto antaa viitteitä siitä, millainen ”hallitusti hoitamattomien” alueiden verkosto voisi säilyttää monimuotoisuutta. Ahvenanmaalla esiintyvä täpläverkkoperhonen asuttaa 4 000 pienen kedon verkostoa. Ketojen keskipinta-ala on 1 500 neliömetriä eli sattumalta sama kuin edellä kuvattu keskimääräinen pihapiiri. Täpläverkkoperhonen, joka tässä käy niittyjen ja ketojen esimerkkilajista, menestyy niissä Ahvenanmaan osissa, missä on vähintään kaksi ketoa neliökilometrillä. Vaikka tulosta ei sellaisenaan voi yleistää kaikkiin muihin ketojen ja niittyjen lajeihin, antaa se kuvan suuruusluokasta. Ei tunnu mahdottomalta ajatella, että riittävän moni asutuskeskuksen talonomistaja innostuisi jättämään osan pihastaan ”hallitusti hoitamatta”, jotta tuo raja saavutettaisiin. Tässä on uusi haaste asukasyhdistyksille!
Lähde: Jari Niemelä ym. (toim.): Ihminen ja ympäristö (2011).
