– – Oxfordin yliopiston kansainvälisen historian professori Margaret MacMillan on mietteliäs. Esimerkkejä historian väärinkäytöksistä poliittisiin ja ideologisiin tarkoitusperiin on niin monta, ettei räikeimpien tapausten nimeäminen ole helppoa.
Ensimmäisenä mieleen tulee esimerkki nykypäivästä: äärijärjestö Isis.
”Isis esittää kultaisen islamilaisen menneisyyden harmonisessa kalifaatissa, joka murentui shiiojen ja sunnien kahtiajakoon, ja sitten tulivat ristiretkeilijät. Nyt Isis sanoo, että tällainen oli menneisyytemme ja se voi olla myös tulevaisuutemme.”
– – MacMillanin mukaan tietynlaisella kuvalla menneisyydestä pyritään lupaamaan jotakin tulevaisuudelle katsomalla menneisyyteen, jota ei todellisuudessa koskaan ollut – ainakaan sellaisena kuin lupaajat väittävät.
”Kuva on idealisoitu, liian yksinkertainen. Esimerkiksi (kommunistifilosofi Karl) Marx esitteli kommunismin, jossa kaikki olivat eläneet onnellisessa harmoniassa omistamatta mitään ja joka voitaisiin saavuttaa uudelleen”, MacMillan toteaa.
MacMillan muistuttaa, että myös Hitlerille historia toimi vihan synnyttämisen välineenä. Hitler osoitti yhden tietyn ihmisryhmän, juutalaiset, ja syytti heitä kaikesta, mitä ympärillä oli tapahtunut.
– – Professori huomauttaa, että historian merkitys vaihtelee ajasta ja paikasta riippuen. Esimerkiksi rauhan aikana demokraattisissa maissa ihmisiä ei menneisyys huoleta.
Se, keneen vääristynyt historiantulkinta uppoaa, riippuu paikasta ja vastaanottajasta.
”Jos ihmiset tuntevat historiaa, he näkevät väitteiden läpi.”
Heikko historiantuntemus helpottaa poliitikoiden pyrkimyksiä johtaa kansaa harhaan. Esimerkiksi Intian tilannetta MacMillan kuvailee omintakeiseksi.
”Hallitus tuottaa omaa versiotaan historiasta kertomalla, että Intia on aina ollut hindumaa. Samalla yritetään pyyhkiä pois koko maan muslimihistoria, vaikka Intia on täynnä monumentteja muistuttamassa siitä. Jos ihmiset eivät tunne menneisyyttä, he eivät voi haastaa annettua kuvaa.”
MacMillanin mukaan menneisyyden merkitys muovaantuu myös yhteiskunnan muutoksen myötä. Erityisesti länsimaissa uskonto ei ole enää entisenlaisessa auktoriteettiasemassa, eikä eliittejä kunnioiteta samalla tavalla kuin aiemmin.
”Historiasta on tullut eräänlainen korvike, ja sitä kutsutaan ’puolueettomaksi tuomariksi’. Ehkä me tänä päivänä turvaudumme historiaan ikään kuin tekojemme oikeuttajana.” – –
Lähde: Anne Salomäki: Paluu kuviteltuun menneisyyteen. Helsingin Sanomat 22.5.2016.
