Tilastoaineisto: Aterioiden ravintoainekoostumus (ods.)

Olen nyt niin onnellinen, että olen päässyt elämässä eteenpäin ja tuo päivä kolme vuotta sitten on enää ikävä muisto. Elämässä on nyt uusi suunta. Alan­vaihto oli minulle uuden alku. Kun nyt kuulen uusista irtisanomisista, voin pahoin niiden puolesta, joita asia koskee. Samalla tunnistan itsessäni uusia voimavaroja, joita voitettu kokemus on minulle antanut.

Oli lokakuu vuonna 2013. Työpaikassani aluelehdessä oli menossa yt-neuvot­telut, ja tiedossa oli, että osa porukasta joutuisi lähtemään. Lounas­aikaan puhelimet alkoivat yksi kerrallaan piristä. Tunnelma oli ahdistava. Lopulta puhelu tuli myös minulle.

Kun minut kutsuttiin neuvotteluhuoneeseen, aloin itkeä. Tyrmistyin, järkytyin, haukoin happea. En saanut sanottua mitään. Sain alle­kirjoitet­tavaksi paperin, jossa vakuutin, että olin vastaanottanut irtisanomis­ilmoituksen. Tilanne oli tyly ja nopeasti ohi. Eihän tätä voi tapahtua minulle.

Olimme juuri rakentamassa taloa avomieheni kanssa. Olimme ottaneet sitä varten ison asuntolainan. Potkuja seuraavana päivänä lähdin valitsemaan taloon tapetteja. Olo oli todella ristiriitainen. Innostus uudesta kodista peittyi ahdistuksen, surun, vihan ja pelon tunteiden alle. En saanut nukuttua ja vatsaa poltteli. Laskin yhä uudelleen tulojani ja rahojemme riittämistä.

Kahden päivän sairausloman jälkeen palasin töihin. Työssäoloehto oli voimassa vuoden loppuun asti. Työnteko tuntui vaikealta, mutta päivärahoja ajatellen sairaus­loman jatkaminen ei olisi ollut järkevää. Aistin jaon meidän ja niiden välillä. Oli ne, jotka saivat jäädä, ja me, jotka jouduimme lähtemään.

Järjen tasolla ymmärsin, että kun yrityksellä menee huonosti, osan työn­tekijöistä täytyy lähteä. Eikö olisi markkinoinnin vastuulla löytää lisää tuloja? En silti välttynyt ajatuksilta siitä, että sain potkut, koska olin huonompi kuin muut. Onneksi en ollut tilanteessa yksin. Jaoimme ajatuksia muiden irti­sanottujen kesken. Vertaistuesta oli apua myös siinä vaiheessa, kun piti alkaa asioida TE-keskuksen kanssa.

Muutimme uuteen kotiin helmikuussa. Muuton jälkeen iski tyhjyys. Rakas harrastus thainyrkkeily pakotti syömään säännöllisesti ja lähtemään salille. Muuten saatoin maata päivän yksin sohvalla ja miettiä, oliko kauppaan pakko lähteä. Äksyilin miehelle pienistä asioista. Mietin, mitä haluaisin tehdä, mikä olisi minun osaamistani, minun ammattitaitoani. Mihin minua vielä tarvittaisiin – olinhan vielä nuori ja parhaat työvuodet olisivat vielä edessä.

Kevään kuluessa päätin, että vaihtaisin alaa. Olin nähnyt lehtialan alamäen, eikä valokuvaaminen enää tuntunut järkevältä. Laskeskelin, että kone­tekniikan insinöörinä minulle löytyisi töitä ja työstä saisi kunnon korvauksen. Tieto opiskelu­paikan saami­sesta tuli kesällä, kun olin tekemässä kesä­sijaisuutta entisessä työpaikassani. Paikan saaminen oli valtava helpotus. Iloitsin kuin pieni koululainen. Tämä oli nyt tässä ja lähdetään uutta kohti.