Tarkastelkaamme erityistä yhteiskuntien välisiin moraalikiistoihin liittyvää näkemystä tai näkemysjoukkoa. Kysymys on relativismista, antropologien harhaopista, mahdollisesti mielettömimmästä moraalifilosofiassa esitetystä näkemyksestä. Tarkastelemani vulgaari ja kehittymättömin muoto on opin selväpiirteisin ja vaikutusvaltaisin versio. Se koostuu kolmesta väittämästä: ”oikea” tarkoittaa (sen voidaan järkevästi ajatella tarkoittavan ainoastaan) ”oikea tietylle yhteiskunnalle”; ”oikea tietylle yhteiskunnalle” tulee ymmärtää funktionaalisessa mielessä; ja (sen vuoksi) yhden yhteiskunnan jäsenten on väärin tuomita toisen yhteiskunnan arvot, puuttua niihin ja niin edelleen.
– –
Kyseinen näkemys on selvästi ristiriitainen, koska sen kolmas väittämä sisältää yhteiskuntien välistä oikeaa ja väärää koskevan kannan, joka käyttää sanaa ”oikea” ei-relatiivisessa merkityksessä, mitä sen ensimmäinen väittämä ei hyväksy. Esimerkiksi väite, jonka mukaan ihmisuhraus oli oikeaa toimintaa ashanteille, ymmärretään väitteenä, jonka mukaan ihmisuhraus oli oikein ashantien joukossa, ja tämä taas väitteenä, jonka mukaan ashantien keskuudessa ihmisuhraus oli oikein; meillä ei siis ollut aihetta puuttua siihen. Mutta kyseisestä teoriasta ei varmastikaan seuraa jälkimmäistä väitettä. Siitä voi korkeintaan seurata kanta, jonka mukaan meidän yhteiskunnallemme oli oikein (siis käytännössä hyödyllistä) olla puuttumatta ashanti-yhteiskunnan käytäntöihin.

Tulee huomata, että haluista toiset ovat luonnollisia ja toiset tyhjiä. Luonnollisista haluista toiset ovat välttämättömiä ja toiset ainoastaan luonnollisia. Välttämättömistä haluista jotkin ovat välttämättömiä onnellisuuden kannalta, jotkin ruumiin vaivattomuuden kannalta ja jotkin itse elämisen kannalta. Oikea ymmärrys näistä asioista arvioi kaikkea tavoittelua ja karttamista suhteessa ruumiin terveyteen ja mielenrauhaan, sillä tämä on autuaan elämän päämäärä. Teemme näet kaiken siinä tarkoituksessa, että olisimme vapaat tuskasta ja pelosta. Kun olemme tämän kerran saavuttaneet, kaikki myrskyäminen sielussa laantuu, sillä elävän olennon ei tarvitse kulkea etsimässä jotakin puuttuvaa tai hakea jotakin muuta, joka tekisi täydelliseksi sielun ja ruumiin hyvän. Tarvitsemme nautintoa silloin, kun tunnemme tuskaa siitä, että nautinto ei ole läsnä, mutta kun emme tunne tuskaa, emme enää tarvitse nautintoa. Tästä syystä sanomme, että nautinto on autuaan elämän alku ja loppu. Me tunnemme nautinnon ensimmäisenä ja myötäsyntyisenä hyvänä, ja siitä me aloitamme kaiken tavoittelun ja karttamisen, ja tätä tuntemusta mittapuuna käyttäen arvioimme kaiken hyvän.

Koska nautinto on ensimmäinen ja myötäsyntyinen hyvä, emme tästä syystä tavoittele jokaista nautintoa, vaan ohitamme toisinaan moniakin nautintoja, kun niistä seuraisi meille suurempi epämukavuus. Pidämme myös monia tuskia nautintoja parempina, kun saavutamme suuremman nautinnon kestettyämme tuskia pitkän aikaa. Jokainen nautinto on siis hyvä, koska se on luonteeltaan meille kuuluvaa, mutta jokainen nautinto ei ole tavoiteltava. Samoin jokainen tuska on paha, mutta ei aina kartettava. Kaikki tällaiset asiat tulee ratkaista vertailemalla ja pohtimalla hyötyjä ja haittoja. Toisinaan hyvä on meille pahaa ja paha päinvastoin hyvää.

Pidämme myös itseriittoisuutta suurena hyvänä – emme siksi, että eläisimme niukasti, vaan siksi, että tyytyisimme niukkuuteen silloin, kun meillä ei ole paljon, aidosti vakuuttuneina siitä, että ylellisyydestä nauttivat makeimmin ne, jotka sitä vähiten tarvitsevat, ja että kaikki luonnollinen on saavutettavissa helposti mutta tyhjänpäiväinen vaikeasti. Yksinkertaiset maut tuottavat yhtä suuren nautinnon kuin ylellinen ruokavalio, kun kaikki puutteeseen liittyvä tuska on poistettu. Myös leipä ja vesi tarjoavat korkeimman nautinnon, kun niitä nautitaan tarpeeseen. Totuttautuminen yksinkertaiseen ja vaatimattomaan ravintoon edistää terveyttä ja saa ihmisen kohtaamaan elämän välttämättömät vaatimukset epäröimättä. Se asettaa meidät parempaan asemaan silloin, kun pitkin väliajoin saavumme ylellisyyksien äärelle, ja se tekee meidät pelottomiksi sattuman edessä.

Meidän on pidettävä maailmankaikkeuden nykyistä tilaa sitä edeltävän tilan seurauksena ja sitä seuraavan tilan syynä. Sellainen ymmärrys, joka tuntisi kaikki luontoa liikuttavat voimat jollakin määrätyllä hetkellä samoin kuin kaikkien maailmankaikkeutta muodostavien asioiden senhetkiset paikat, olisi kykenevä käsittämään yhdellä yksittäisellä kaavalla yhtä lailla suurimpien kappaleiden kuin kevyimpien atomienkin liikkeet sillä edellytyksellä, että sen äly olisi riittävän vahva alistamaan kaiken datan analysoitavaksi. Mikään ei olisi epävarmaa sille, ja niin tuleva kuin mennytkin olisi sen silmissä nykyistä. Täydellisyys, jota ihmismieli on kyennyt antamaan tähtitieteelle, tarjoaa vain heikon hahmotelman sellaisesta ymmärryksestä. Sen löydöt mekaniikan ja geometrian alalla yhdistettynä vastaaviin yleisessä gravitaatioteoriassa ovat auttaneet sitä ymmärtämään samoilla analyyttisilla kaavoilla maailmanjärjestelmän menneen ja tulevan tilan. Kaikki ihmismielen pyrkimykset tutkia totuutta ovat taipuvaisia lähestymään lakkaamatta sellaista ymmärrystä, jota olemme juuri kuvitelleet, vaikka se jää ihmismielelle ikuisesti äärettömän kaukaiseksi.